Kaivoksen aloittaessa toimintansa vuonna 1939 oli työntekijöiden ammatillinen järjestäytyminen hyvin harvinaista. Yleensä järjestäytyneet työntekijät olivat muualta tulleita, paikallisten työntekijöiden kerrotaan olleen järjestäytymättömiä. Talvisodan päätyttyä alkoi kiinnostus ay-toimintaan. Työntekijöitä oli niin paljon, että järjestäytyminen kävi luonnolliseksi. Kerrotaan, että pielisjärveläinen Otto Muikku, josta myöhemmin tuli kansanedustaja, järjesti alustavan kokouksen Viekin työväentalolle ammattiosaston perustamista varten. Kokouksessa oli läsnä muutamia kymmeniä työntekijöitä.

Vuonna 1940 perustettiin virallisesti ammattiosasto Mätäsvaaraan. Puheenjohtajaksi valittiin Imatralta Mätäsvaaraan tullut Hannes Jokela. Paine järjestäytymiseen oli tuona aikana suuri ja tuon ajan kaivososaston jäsenkirjuri, myöhemmin puheenjohtajaksi valittu Oiva Lohtander muistelee saaneensa parisen sataa uutta jäsentä syksyn 1940 aikana metallityöväen liiton Mätäsvaaran kaivoksen ammattiosastoon numero 48. Korkeimmillaan järjestäytymisprosentti oli tiettävästi yli 90. Toiminnan alku näytti lupaavalta.

Vuoden vaihduttua muuttui suunta. Valtakunnan propaganda ei suhtautunut kovin suopeasti ay- toimintaan. Ihanteeksi otettiin saksalainen malli, jossa poliittiset ja ammatilliset järjestöt oli lakkautettu. Yleiseksikin mielipiteeksi muodostui, että ammattiyhdistyksiä ei enää tarvita. Propagandan vaikutus näkyikin pian jäsenmäärissä, sadat jäsenet jättivät osaston ja sotavuosien pohjanoteeraus oli vähän yli kuusikymmentä jäsentä. Metallityöväen liiton apua tarvittiin kuitenkin sota-aikanakin. Irtisanomiset ja rintamalle lähettämiset olivat tuolloin pulmana. Irtisanomissuojaa ei ollut ja rintamalle lähettämistä käytettiin pelotteena ja rangaistuskeinona. Monelle oli jäänyt mieleen mielivaltaiset rintamalle lähettämiset, joita tapahtui useita. Syyksi riitti usein pienikin erimielisyys vuoromestarin kanssa.

Pitkään aiheutti ristiriitaa työnantajan ja työntekijöiden välillä se, että kaivostyökalut olivat heikkokuntoisia. Työnjohtajat olivat kiusallisessa välikädessä, kun tiesivät, ettei sellaisilla välineillä voi päästä parempiin tuloksiin ja toisaalta johto vaati lisää tuloksia. Tämän muistavat jotkut työnjohtajat hyvin painostavana. Sodan aikana joutuivat muutamat poransa heikkoa kuntoa valittaneet jopa lähtemään rintamalle. Sodan jälkeen mielipideilmasto muuttui. Väkeä virtasi ammattiosastoon. Koko maassa järjestäytymisaste hyppäsi vuoden 1944 12 %:sta vuonna 1945 34 %:iin. Suuri osa oli rintamalla olleita miehiä, jotka toivoivat pikaista parannusta työväestön asioihin. Hankausta vanhemman ammattiyhdistysväen kanssa tapahtui jonkin verran toiminnan jyrkkyydessä. Uudet jäsenet eivät aina hyväksyneet järjestön hitautta ja kerrotaan, että tilanne kehittyi joitakin kertoja kireiksi mm. korpilakkouhkaksi.

Ammattiosastojen suhteet kaivoksen johtoon kerrotaan olleen asialliset ja luottamukselliset. Molemmin puolin myönnettiin, että on helpompi asioida edusmiesten kautta kuin villissä tilanteessa, jossa jokainen työntekijä pyrki ajamaan omaa asiaansa. Tällainen oli tilanne ollut ennen järjestäytymistä ja jotkut kertoivat sen aiheuttamista hankaluuksista. Palkkaus Mätäsvaaran kaivoksessa tiedettiin heikommaksi sodan aikana kuin muissa vastaavissa töissä. Moni tiesi muilla työmailla ja muissa kaivoksissa maksetun parempia palkkoja. Tämä oli ennen sopimusaikakautta, joka alkoi vuonna 1945. Tuolloin kaivosalan palkkausta yhtenäistettiin ja mukana työehtosopimusjärjestelmää luomassa olivat myös Mätäsvaaran kaivoksen osastot. Ensimmäisen työehtosopimuksen mukana tuli myös kaivoslisä. Merkittävä uudistus tuli myös urakka- ja tuntipalkkajärjestelmään. Aikaisemmin urakkatyössä porauksessa ja lastauksessa oli päässyt palkoille vain kovalla työllä. Yleinen käsitys oli, että aikaisemmin "huono mies" pääsi palkoille vain tuntityössä, jollaista oli rusnaus, rikkoporaus ja rännilastaus. Tuon ajan veroluetteloista päätellen esim. porarien tulot ovat todellakin vaihdelleet huomattavasti. Työntekijöiden parhaat palkat löytyvät porareilta. Mätäsvaaran Teollisuusteknikot perustettiin myöhemmin ajamaan työnjohtajien ja teknisen henkilökunnan etuja. Ainakin rakennustyöläisille ja kuljetuspuolelle tuli omat ammattiosastot sodan jälkeen ennen kaivostoiminnan loppumista.

Tuotantokomiteat Vuonna 1945 tuli Suomessa voimaan tuotantokomitealaki, jonka tarkoituksena oli ottaa työntekijät mukaan palvelemansa laitoksen päätöksentekoon. Mätäsvaaran kaivoksen ensimmäinen tuotantokomitea valittiin 12.9.1946 (lehtiuutisesta päätellen) vaalilla, jossa saivat äänestää kaikki yhtiön vakituiset työntekijät. Eri ryhmille oli määrätty jäsenkiintiöt komiteassa. Lehtiuutisen perusteella työntekijöiden kiintiö oli viisi, toimihenkilöiden (mestarit, konttorihenkilökunta, tekninen henkilökunta) kaksi ja työnantajan kolme. Mätäsvaarassa ehdittiin valita tiettävästi vain kaksi tuotantokomiteaa. Tuotantokomiteoilta odotettiin yleisesti demokratisoitumista työpaikoilla. Mätäsvaarassa äänestysprosentti ei ollut erityisen korkea, koska kerrotaan kaivoksen loppumisen enteiden olleen jo ilmassa ja mielialojen laskeneen sen myötä. Tuotantokomiteoiden ei ilmeisesti uskottu voivan vaikuttaa noin suureen asiaan. Heti sodan jälkeen oli tuotantoa supistettu. Tiedettiin yleisesti, ettei tuote enää mennyt sinne, minne se alun perin oli tarkoitettu. Tiedettiin myös, etteivät uudet ostajat maksaneet tuotteesta tarpeeksi. Nämä asiat olivat esillä tuotantokomiteassa. Eräässä vaiheessa nousi tuotantokomiteassa esiin kysymys siitä, saadaanko malmista kaikki rikaste talteen vai pääseekö sitä jätteen mukana hukkaan työntekijöiden laiminlyöntien seurauksena. Tästä seurasi lihava riita ja korpilakkoakin jo suunniteltiin. Ammattiosaston sovittelun jälkeen aikeesta luovuttiin. Tuotantokomiteoiden merkitys Mätäsvaarassa jäi yleisesti ottaen vähäiseksi. Entisille työntekijöille ei edes nimitys tuotantokomitea ollut aina tuttu.

Poliittinen toiminta Seuraavassa käsitellään Mätäsvaaran poliittista elämää lähes pelkästään haastatteluaineiston pohjalta. Mätäsvaaran kaivostyöväen ammattiosaston perustamisen jälkeen kesällä 1940 perustettiin myös sosialidemokraattinen työväenyhdistys. Korkeimmissa sosialidemokraattisissa elimissä tehtiin periaatepäätös, että sosialidemokraatitkin voivat kuulua suojeluskuntiin. Näin tapahtui Mätäsvaarassakin. Työväkikin innostui uusista aatteista. Yleinen käsitys oli että sota oli "kolmen viikon reissu". Mätäsvaara eli ajan hengessä. Kun saksalaisia joukkoja ja kalustoa kuljetettiin rautateitse Mätäsvaaran ohitse, oli tieto tästä etukäteen saatu Mätäsvaaraan ja niinpä radan varrelle oli saapunut runsaasti innostuneita vilkuttajia. Sodan pitkittyessä tunnelmat alkoivat laskea, kuunneltiin Englannin ja Neuvostoliiton radiolähetyksistä miten asianlaita todellisuudessa oli. Sodan jälkeen työväen poliittinen toiminta virkistyi.

Sosiaalidemokraattien toiminta oli Mätäsvaarassa vilkasta. Ensimmäisissä kunnallisvaaleissa sodan jälkeen kaivosväen piiristä nousi kunnalliselämän vaikuttajaksi kaksi miestä: Yrjö Laakkonen ja Antti Eskelinen. Vaalit olivat vasemmiston menestys ja Pielisjärven kunnanvaltuustoon tuli vasemmistoenemmistö. Kun sodan Jälkeen SKP:n toiminta laillistettiin ja syntyi SKDL, vahvistui sen vaikutus myös Mätäsvaarassa. Paikallisosasto perustettiin ja sen vaikutuksen kerrotaan tuntuneen sosialidemokraattienkin puolella siinä, että vasen laita vaati koko puolueen linjan tarkistamista. SKDL:n merkitys ei kuitenkaan muodostunut yhtä merkittäväksi kuin sosialidemokraattien. Sillä oli edustus ammattiosastoissa ja tuotantokomiteassa, joissa sillä ei suurempia erimielisyyksiä ollutkaan sosiaalidemokraattien kanssa. Tiedot SKDL:n toiminnasta ovat vähäisiä. Epävirallisista lähteistä päätellen SKDL:n "tiukkaan linjaan" suhtauduttiin ainakin toimihenkilöiden taholla melko pilkallisesti. Mätäsvaaran sos.dem. työläisnuoriso-osasto perustettiin vuoden 1942 lopulla. Sen toiminnasta enemmän -harrastustoiminta-sivulla.