Jatkosodan aikana sotavangit muodostivat merkittävän osan Mätäsvaaran kaivoksen työvoimasta. Tästä on kuitenkin vaikeata saada tietoa, koska mitään yhtenäistä sotavankiarkistoa ei ole olemassa ja esim. sota-arkistossa kaikki tiedot ovat siellä hyllykilometrien joukossa. Paikallisista arkistoistakaan ei löytynyt tietoja vangeista. Ainoat kirjalliset lähteet, joissa vangit edes mainittiin, olivat Vuoksenniska-yhtiön käymä kirjeenvaihto saksalaisen metallurgian alalla toimineen yhtiön kanssa ja Waldemar Zeidlerin maininta katsauksessaan 0m gruvdriften i Mätäsvaara Åren 1940 - 47. Muita sotavankeja koskevia tietoja on saatu haastatteluaineistosta.  Aihe otetaan tässä esille niinkin laajasti mielenkiintoisuutensa vuoksi, vaikka haastattelemalla ei kovin täsmällistä tietoa ole saatukaan. Lähes jokainen haastateltu otti esille sotavankiasian. Muistikuvat ovat samansuuntaisia, mutta useimmiten lukumäärätiedot poikkeavat toisistaan. 

Eri lähteiden perusteella voitaneen päätellä, että sotavankityövoimaa oli Mätäsvaarassa jatkosodan aikana vuoden 1942 puolivälin vaiheilta sodan loppuun. Vankien lukumääräarviot vaihtelevat, useimmat muistavat heitä olleen noin 50. Saman luvun esittää Zeidler. Lukumäärä on ehkä vaihdellut jatkosodan aikana paljonkin. Vangit asuivat vankileirissä, joka sijaitsi lähellä kaivosaluetta. Leiri oli aidattu ja asumukset olivat levyparakkeja. Vartioinnin tiukkuudesta haastateltujen käsitykset vaihtelevat.  Suuri osa vangeista oli mukana lastauksessa, rusnaamisessa ja erilaisissa aputehtävissä.

Joukossa oli myös teknillistä ja sähköalan koulutusta saaneita, heille annettiin sen mukaisia tehtäviä. Osalla oli rakennusalan kokemusta, tiettävästi vankien joukossa oli yksi muurari ja kirvesmiehiä. Lastaamassa olleet vangit saivat yhteisiä urakoita. Lisäksi sotavankeja käytettiin useiden haastattelujen mukaan ohjelmansuorittajina kaivoksen johdon juhlissa, olihan yksi tai joidenkin mukaan kaksi vangeista oopperalaulajia. Heille oli järjestetty soittopelitkin. Suomalaisen, venäläissyntyisen kaivosinsinöörin, Kartashewin, kerrotaan saaneen huomautuksen ystävällisestä suhtautumisestaan vankeihin.

Vankeja kerrotaan työskennelleen myös erilaisissa maataloustöissä lähiympäristössä, esimerkiksi heinätöissä, perunannostossa, metsätöissä ruokalassa keittiöapulaisina, autonapumiehinä, kirvesmiehinä ja muurauksessa. Vapaa-aikoinaan vankien kerrotaan tehneen pajukoreja, koristeellisia rasioita, maalasipa joku taulujakin. Näitä he sitten vaihtoivat ruokaan ja tupakkaan. Jotkut haastatellut muistelivat, että yhtiön ruokalasta vietiin ainakin jossakin vaiheessa ruokaa sotavangeille. Ruuan laadun ja määrän suhteen muistikuvat poikkeavat toisistaan huomattavasti. Vankien vaatetus ja kengät olivat heikot. Useimmat muistelevat, että vangit viihtyivät Mätäsvaarassa hyvin. Muutamat nuoret pojat oppivat suomeakin jonkin verran.

Kanssakäymisestä vankien kanssa oli lähes kaikilla haastatelluilla mielenkiintoista kerrottavaa. Monet muistelivat, että vähän ennen rauhantuloa karkasi Mätäsvaaran sotavankileiristä neljä tai viisi vankia. Karkaamisesta kerrottiin monenlaisia tarinoita, esim. joidenkin mukaan suomalaiset olivat auttaneet vangit ulos. Tosiasia on, että aitauksen metallilangat oli helppo katkaista yksinkertaisilla välineillä, joita vangit ovat voineet saada haltuunsa esim. kaupoista. Sotilaat lähtivät ajamaan takaa vankeja. Vankien oletettiin ilman muuta pyrkivän Neuvostoliittoon. Käsitykset siitä, tavoittivatko takaa-ajajat karkulaisia, vaihtelevat. Joidenkin mukaan saatiin yksi vangeista kiinni. Joku oli sitä mieltä, että kaikki olivat uponneet suohon. Useimmat uskoivat heidän pakonsa onnistuneen loppuun saakka.